Aloitan tärkeimmästä teemasta heti alkuun.
Myönteisen suhteen vaaliminen lapseen lienee yksi tärkeimmistä vanhemmuuden ja kasvattajuuden tehtävistä. Se ei ole aina helppo tehtävä. Oikean elämän ihmissuhteisiin kuuluu monenlainen pinnan kärähtäminen, itkut ja sydänsurut, sekä pelästymiset. Harmillisesti aivomme ovat evoluution myötä rakentuneet sellaisiksi, että huomaamme paljon helpommin kielteiset kuin myönteiset asiat [1]. Lapsemme saavat tästä osansa.
Monesti lapset hyötyvät kuitenkin enemmän siitä palautteesta, mitä he tekevät oikein ja mitä heidän pitäisi tehdä, kuin siitä palautteesta, mitä he tekevät väärin. Kun lapset saavat paljon kielteisesti korjaavaa palautetta, he voivat olla herkemmin ärtyisiä ja heidän itseluottamuksensa voi vähentyä. Monet haastavat tilanteet voivatkin alkaa lisääntyä, kun kielteisiä vuorovaikutuskokemuksia aikuisten ja lasten välillä kertyy paljon [2].
Myönteisyyttä voi kuitenkin alkaa rakentaa pienin teoin ja sanoin! Se on vanhemmuuden taito, jota voi harjoittaa ja kylvää pienin askelin. Kun alat tuomaan myönteisyyttä suhteeseenne, lapsesi voi alkaa tuomaan sitä vähitellen myös itse. Huomaat sen siitä, että lapsesi alkaa luomaan enemmän myönteisiä aloitteita kanssasi, hakemaan huomiotasi myönteisellä tavalla, ja tuomaan sinulle ihasteltavaksi hyviä asioita, mitä on juuri tehnyt.
Kun aloitat kasvattamaan myönteisyyttä tietoisesti ja tarkoituksellisesti, se lisää lapsesi motivaatiota ja kannattelee teitä sujuvampaan arkeen.
Miten kääntää kelkkaa myönteisimmille kierteille?
Myönteisyyteen ja pienten hyvien asioiden huomaamiseen voi vanhempana kasvaa harjoituksen myötä! Se antaa paljon voimavaroja niillekin päiville, jolloin on itse vanhempana kipeä, väsynyt, tai ei mikään huvita. (Samat tuntemukset sallittakoon myös lapsille!).
Me aikuiset kykenemme vaikuttamaan omaan tapaamme ajatella asioita. Kykenemme olemaan omassa toiminnassamme aktiivisia muutoksen tuojia. Jos on päättäväinen ja lähtee liikkeelle tälle myönteisyyden polulle: Lapsi-vanhempi-suhteen myönteisyys ja rakkaudella täyttäminen on elämää mullistava asia!
Myönteisyyttä voi pitää yllä pienin rutiinein. Se voi olla höpsöttelyä, hellyydenosoituksia, ja sellaisia yhteisleikkejä, joista vanhempikin nauttii. Leikin ei tarvitse olla vanhemmalle pakkopullaa, mutta ei myöskään sitä, että vanhempi määrittää aina leikin ja sen säännöt. Huomionarvoista on, että yhteiset jutut tuntuvat kummastakin mukavalta. Voit seurata lapsesi kasvonilmeitä ja eleitä, tykkääkö hän jostain yhteisestä puuhasta, vai ei. Oma hauska vitsi, ei välttämättä ollutkaan lapsesta hauska. Ilostuttamaan tarkoitettu jekku tai kutitusleikki saattoikin olla ihan vikatikki. Väärinymmärryksiltä arjessa ei voi välttyä, mutta tilanteita voi myös itse korjata vilpittömällä anteeksipyynnöllä, kun ne huomaa.
Miten luon myönteisyyttä vanhempana tai kasvattajana?
Jos haluat muutosta lapsen toimintaan ja teidän väliseen suhteeseen, ehdotan, että kokeilet seuraavaa: Ala kiinnittämään oma huomiosi ja lapsesi huomio kaikkeen siihen hyvään, mitä lapsesi tekee. Ja etenkin pieniin arkisiin tilanteisiin, jossa lapsesi toimii niinkuin hänen pitäisi. Taito alkaa siitä, että huomaat lapsesi toimivan oikein (tai edes sinne päin!).
Liian usein menemme vain ohi, ja oletamme, että tilanne ei tarvitse erityisiä kehuja, kun lapsi tekee odotustemme mukaisesti. Ajatus itsellä voikin olla, että tämän pitäisi olla itsestäänselvää normiarkea, josta ei mitään kehuja tai kiitoksia viljellä. Esimerkiksi, kun lapsi pukee itse, tai vetää vessan ja pesee kädet. Tästä nappaan itsenikin toisinaan kiinni. Kun asiat sujuvat ja rullaavat lapsen hänen harjoittelunsa tuloksena, olen saattanut tyytyväisenä vain vilkaista tilannetta, hymähtää, ja jatkaa matkaa melkeinpä sanomatta mitään. Tämä on kuitenkin se paikka, jossa pitäisi pysähtyä ja huomata: “Tämä ei muuten ole ollut lapselleni helppoa. Lapseni ei muista tätä aina edes tehdä! Ja nyt tässä hetkessä se sujuukin!”
Lapsesi on mennyt eteenpäin taidoissaan. Miten asian huomaus välittyy ilmeissäsi ja eleissäsi iloksi ja innokkuudeksi, jonka lapsesikin näkee?
Toinen taito on sanoittaa ääneen lapsellesi juuri se asia, mikä teki sinut erittäin iloiseksi. “Olipa todella ystävällistä, mitä juuri teit. Olipa ihanaa, kun tulit lohduttamaan ystävääsi. Huomasitko, kun hänkin ilahtui? Todella kauniisti pyydetty anteeksi. ” Epämääräisemmät kehut, kuten myöhästyneesti sanottu “Olitpa muuten tosi kiltisti tänään”, ei kerro lapsellesi juuri mitään siitä, mikä oli tarkalleen se asia, mikä sinua ilahdutti. Kun saan itseni tästä kiinni, pyrin monesti palaamaan tilanteeseen, ja avaamaan tilannetta lisää lapselleni.
Huomaa ääneen sanoa myös hyvä alku silloin, kun lapsesi aloittaa tekemään jotain oikeaan suuntaan. Se on edistystä. Tilanne voi vaatia vain pientä lisäohjausta niin lapsen itseluottamus pysyy yllä ja hyvä alku kantaa.
Parhaimmillaan lapsen onnistumisia voi jakaa toiselle vanhemmalle tai aikuiselle. Hyviä keinoja on esimerkiksi: 1) Pyytää lasta esittelemään onnistumistaan myös toiselle vanhemmalle tai aikuiselle. Sovihan etukäteen toisen kanssa, että näissä tilanteissa ollaan sitten todella tyytyväisiä. Voit tehdä myös niin sanotun 2) Juorukehun, jossa kehut lapsen toimintaa hyvin iloisesti ja sopivan äänekkäästi toiselle vanhemmalle niin, että lapsi on kuuloetäisyydellä, mutta puhe ei varsinaisesti kohdistu lapseen.
Lapsi saa tällöin kummaltakin vanhemmalta paljon myönteistä huomiota, joka nostaa hänen itseluottamustaan. Lapsi hyötyykin tiedosta, mistä asioista vanhempi ilostuu. Lapsi myös todennäköisemmin tekee myös jatkossa sen asian, mistä saa ison huomion itselleen.
Joskus kehuja antaessani ja hyvää huomatessani tapahtuu ilmiö, jonka olen nimennyt lapsen “pelleilyvaihteeksi“.
Tälle voi olla monta syytä. Lapsi voi olla myönteisestä palautteesta hämillään, ja haluaa testata vanhemman reaktiota heti kielteisimpiinkin asioihin. Hän voi kehujen jälkeen tahallaan tehdä jotain, mistä seuraa jotain kielteistä. Olen itse miettinyt, mahtaako lapsi pelleilyvaihteella ikäänkuin kysyä vanhemmalta: “Tykkäätkö minusta edelleen, vaikka tekisinkin näin?”. Pelleilyvaihteessa lapsi voi hakea vanhemman huomiota uudestaan, koska vanhemman myönteinen huomio (tai kehu) on tuntunut lapsesta niin hyvältä. Lapsella ei välttämättä muistu mieleen keinoja, miten saisi myönteistä huomiota vanhemmalta uudelleen. Pelleilyvaihde kehujen ja myönteisen huomion jälkeen ei ole kuitenkaan aikuiselle mikään syy olla antamatta lapselle myönteistä huomiota. Se voi olla jopa merkki, että lapsi tarvitsee myönteistä huomiota tavallista enemmän arkeensa. Hepulit kehun jälkeen voivat johtua myös ihan siitä ilon tulvahduksesta, joka virittää hermostoa hieman ylivirittyneempään suuntaan. Tällöin lapsen paikka on vanhemman vieressä tekemässä jotain rauhoittavaa hetken ajan. Hänet voit myös ohjata vaikka pomppimaan ja purkamaan energiaansa. Jos huomaat tätä pelleilyvaihdetta tai hepuleita, muista ohjata lapsesi jonkun rauhoittavan ja mukavan toiminnan ääreen kehujen jälkeen.
Jos haluat aloittaa pienestä, voit pitää itsellesi pientä myönteistä päiväkirjaa. Tähän voit kirjata hyviä asioita lapsestasi, tai asioita joista olet kiitollinen. Tästä on selkeitä etuja. Tutkimusten mukaan kiitollisuus-harjoittelu parantaa mielialaasi, lieventää ahdistuneisuuttasi ja lisää ylipäätänsä mielen hyvinvointia [3]. Kun tiedät, että illalla kirjaat ylös vaikka 3 asiaa, minkä kulusta olet lapsiperhearjessa kiitollinen ja tyytyväinen, alat kiinnittämään huomiota pieniin myönteisiin asioihin enemmän.
Miten muistan myönteisyyden?
Voisiko tässä olla pienen muistilapun paikka jääkaapin oveen? Poimi tästä yksi tai kaksi asiaa, jotka kutsuvat sinua. Ala kokeilemaan vaikka jo tänään!
1. Huomaan hyvän.
2. Sanon ääneen, mitä tarkalleen sujui hyvin.
3. Onnistumisen jakaminen toiselle vanhemmalle;
– Juorukehu ja Pyyntö lapselle jakaa onnistuminen
4. Kiitollisuuspäiväkirja: Kirjoitan ylös joka ilta
kolme asiaa, joista olen kiitollinen.
(Vinkki: Myös puolison kanssa voi kokeilla tällaista myönteisen palautteen antoa vaivihkaa.)
Ihania hetkiä tärkeän äärellä!
– Enni
P.s. Tässä postauksessa keskityin myönteisen kohtaamisen voimaan. Muistathan silti aina, ettei raskaitakaan tunteita tarvitse mitenkään ohittaa tai kieltää itseltään. Päinvastoin. Elämään kuuluu rosoja, eikä niitä kuulu kaikkia millään yli-positiivisuudella siloitella. Voimme tästä huolimatta olla ystävällisiä ja rohkaisevia niin itsellemme kuin muillekin. Kun lapsellamme on vaikeaa, hän tarvitsee myötätuntoista ja lempeää kohtaamista entistäkin enemmän. Joskus, kun meillä itsellämmekin vanhempina ja kasvattajina on vaikeaa, toisen ihmisen myönteisyys ja kannustavuus voi tuoda elämäämme ison muutoksen parempaan.
Lähteet:
[1] Negativity bias -artikkeleita, esimerkiksi:
https://www.psychologytoday.com/us/blog/social-instincts/202512/3-reasons-why-your-brain-loves-negative-thinking
https://www.americanbrainfoundation.org/managing-negativity/
[2] Smokowski PR, et al. (2014). The effects of positive and negative parenting practices on adolescent mental health outcomes in a multicultural sample of rural youth.
https://nc-yvpc.org/wp-content/uploads/2021/01/Positve-and-Negative-Parenting-Practices.pdf
[3] Diniz G, Korkes L, Tristão LS, Pelegrini R, Bellodi PL, Bernardo WM. The effects of gratitude interventions: a systematic review and meta-analysis. Einstein (Sao Paulo). 2023 Aug 11;21:eRW0371. doi: 10.31744/einstein_journal/2023RW0371. PMID: 37585888; PMCID: PMC10393216. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC10393216/
Kuvat: Markus Spiske, Andres Salas, Izabelly Marques / Unsplash
Arina Krasnikova / Pexels Photos